Merisataman venekerho

Kerhon vartioitu laituri sijaitsee Helsingin parhaalla paikalla Merisatamassa Sirpalesaaren ja Liuskaluodon suojassa. Jollaa tai yhteysalusta emme tarvitse, sillä pääsemme laiturillemme rannan kävelyraitilta.

Laiturin sijainti väylien risteyksessä mahdollistaa helpon lähdön sekä itään että länteen ja nykyisin yhä useammin vaikka Harmajan itä- tai länsipuolitse etelään. Lyhintä reittiä Tallinnaan pääsee Pihlajasaaren ja Melkin välistä lähtevää väylää pitkin, jota myös Tallinkin alukset käyttävät.

Laituri idästä päin kuvattuna

Laiturissamme on venepaikkoja 68 ja jäseniä on muutama enemmän. Veneitä on kaikenlaisia perämoottorin voimalla kulkevista avoveneistä uusiin avomerijahteihin.


Laiturilla

Vuoden 2020 aikana venekerho on kokenut sekä hyvi veneilyhetkiä että pieniä pettymyksiä, kun lipun lasku ja nosto jouduttiin perumaan viruksen vuoksi.

Pidempi otsikko

  • 1970 luvulla veneily oli vasta Suomessa aluillaan
  • Jutuista
  • Esimerkkinä
  • Tässä

Tule mukaan iloiseen veneilyn maailmaan. Hae MSVK:n jäseneksi

Ajankohtaista

18.11.2020

50 juhlavuotispurjehdus Galianalla

05.10.2020

Lipunlasku 2020

26.06.2020

Onnittelut Anjalle ja Jorelle lipumisesta avioliiton onnelliseen satamaan 26.6.!

17.06.2020

Onnea onnettomuudessa

Kerhollamme on 3, 3,5 ja 4 metriä leveitä poijupaikkoja sekä 2,5 ja 3 metriä leveitä aisapaikkoja.

Kaupungin sääntöjen mukaisesti venepaikan tulee olla 40 cm veneen leveyttä leveämpi. Esimerkiksi 2,6 m leveä vene tarvitsee näin ollen 3,0 m leveän venepaikan.

Vuosittain muutama paikka vaihtaa haltijaa.